top of page

Drinkit

Baarimikko räätälöi drinkit juhliinne sopiviksi - toiveittenne mukaisesti.

Kaikki drinkkivaihtoehdot ovat mahdollisia - mielikuvitus on vain rajana!

Yli 20 vuoden kokemuksella Baarimikko.fi pystyy ehdottamaan ja toteuttamaan drinkin kuin drinkin.

On hämärän peitossa, mistä sana Cocktail on peräisin. 

 

Selityksiä on paljon.

 

Erään selityksen mukaan nimi tulee sanasta cock-tailed (kukonpyrstöinen), jolla tarkoitettiin 1700- ja 1800-luvun Yhdysvaltain kilparatojen slangissa muita kuin rotuhevosia. 

 

Häntä leikattiin aina kukonpyrstön näköiseksi.

 

Sekarotuisen hevosen nimitystä pidettiin sopivana myös erilaisten juomien sekoitukselle.

 

Toinen tarina kertoo, että cocktailit keksittiin Yhdysvaltojen kieltolain aikaan Los Angelesin salakapakoissa, joissa kehittyi tarve maustamalla ja koristelemalla viedä huomio kotipolttoisen viinan pahasta mausta.

 

Kerrotaan myös, että täällä joku asiakkaista olisi todennut juoman olevan ”korea kuin kukon pyrstö”, ja näin olisi cocktail saanut nimensä...

bottom of page